toiveita joita ei saa sanoa ääneen..

nuokun siinä vierelläsi, tuoksut niin hyvältä.

otat minut siihen lämpimään syleilyysi, mistä osasin unelmoida.

on niin hyvä olla, niin turvallinen.

sanoja ei edes tarvitse kuvailla, se kaikki kuvailu löytyy omasta mielestä.

mutta löytyykö se molemmilta? (ei tunnu siltä)

onko kaikki mitä annat olettaa, vääryyttä?

vai onko ne vain minun tyhmiä ajatuksia tai toiveita joita "ei saa sanoa ääneen"

ihollani kipristelee paljon kyyneleitä

Imet ruusuisen kauniilla kasvoillasi minut tyhjäksi.

Koskaan en ole saanut elämältä parempaa kuin sinä.

Huojuvasti hoiperrellen, kumarran loistavuuttasi joka ei sula käsiini,

kuin kesän ensimmäinen jäätelö.

Pimeän kostea sumu on juuri laskeutunut

ikkunani toiselle puolelle, pellon keskipisteeksi.

Punaruskea lato muuttaa muotoaan kulmikkaasta sokkelosta

vinoksi ja kulmattomaksi.

Sen pehmeät kulmat muuttuvat pienesti vihertävän pellon piikikkääksi

ja apean harvakasvuiseksi.

Sadepisarat roikkuvat ikkunaruudussani.

Taivas tihkuu ja kovalevyinen katto tuntuu putoavan niskaani. 

Maa oli kylmä marraskuussa

Lasimaiset vesipisarat tekevät ikkunan pintaan helmimäistä nauhaa, joka kurottuu taivaalle saakka.

Taivaan sinertävällä kankaalla hohtaa valkoisenaan muhkeat lammas pilvet, jotka kirivät toisiaan kiinni.

Toiset kulkevat vain nopeammin kuin toiset, toiset ovat suurempia kuin toiset.

Ne kuitenkin pysyvät yhdessä, kasvavat yhdessä ja haihtuvat yhdessä.

Ne eivät katso sitä miltä näytät tai vaikutat, ne eivät jätä jos kerran unohdat tai satutat.

Toiset tytöt ne sua kattelee, syrjäsilmin salaa vilkuilee.

Jalkojen alla kylmä, märkä asfaltti maa. Maa joka kuhisee tälläisen sateen jälkeen.

Yrität unohtaa kaikki ne kyyneleet veriseltä lattialta, jotka pudotit vain sen yhden ihmisen tähden,

sen joka polki sinut kasaan, rikkoi ja unohti. Jatkoi matkaansa toiseen sydämmeen jättämällä jäljet siihenkin.

Älä lopeta elämää jolla rakastit, älä unohda elämää jota me elimme.

Kylmän valkeat lakanat kasvoillasi tuo itsesäälisi taas julki. Et osaa taaskaan teeskennellä

pirullisen rikasta huoraa, joka olit viime unessani. Punaisesta huulipunasta ei ole mitään jäljellä.

Huulesi väriäkään ei löydy enää sävykartalta, hiuksesi peität suruhunnulla jota toivoit käyttäväsi

omissa hautajaisissasi, jonka toivoit peittävän ilmeettömän katseesi.

Minun mielessäni olet jo kuollut.